torstai 30. elokuuta 2012

Palapeli





                                                     Tyyli on ollut vapaa osastoa rakentaessa!

- Janika, Kouvola

perjantai 24. elokuuta 2012

Esite valmistuu

Tällä viikolla osa Mikkelin tiimistä on keskittynyt esitteen hiomiseen, joten tietokoneen äärellä on istuttu tovi jos toinenkin.Osa porukasta taas on vieraillut Kouvolassa messuosaston rakentamisen merkeissä. Hyvällä vauhdilla mennään kohti Habitarea!

Katja ja Suvi kuvanmuokkauspuuhissa.


Ankaraa pohdintaa esitesivujen järjestyksestä.



Välillä työasento on astetta rennompi.

Tähän onkin hyvä lopettaa ja lähteä viikonlopun viettoon!
Rentoa viikonloppua toivottaen,

Jenna

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Mysteerikuvaaja

Tuotekuvien välistä löytyi muutamia erikoisia otoksia kulissien takaa. Tässä niistä muutama esimerkki. Sitä en tiedä, kuka kumma nämä on napannut!






Janika, Kouvola

perjantai 17. elokuuta 2012

Pienokainen matkaa maailmalle

Kiirehän siinä meinasi tulla, mutta tuotteet saatiin kuin saatiinkin valmiiksi kuvauksia varten. Tuotteiden turvallisesta kuljettamisesta huolehdittiin myös tarkoin. Pian alkavat kuvat esitettä varten olla kasassa!

Jennan vauva matkalla kuvauksiin.


Viikonloppuja toivotellen, Katja

perjantai 10. elokuuta 2012

Aikamoista hulinaa!

Mikkelissä osa tuotteista odottaa vielä lopullisia valmistusmateriaalejaan, mutta toimettomaksi ei ole kukaan silti jäänyt. Tuotteita on valmistettu ripeällä aikataululla ja pitkää päivää on saanut tehdä yksi jos toinenkin. Paljon on myös saatu aikaan.

Hiontaa.

Mysteerilaatikko puristuksessa.

Tuotteista löytyy myös mielenkiintoisia yksityiskohtia.













Mihinkäs tämä kytkettiin..


Ensi viikolla taas lisää hämmentäviä kuvia ja kiireisiä tunnelmia. Hauskaa viikonloppua!



t. Katja

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Heihei heinäkuu!


Kouvolassa on koulu herännyt eloon ja paikalle on saapunut niin opettajia kuin oppilaitakin lomiltaan.  Ja mikä parasta, ruokala on taas avannut ovensa. Sitä on odotettu hartaasti juhannuksesta lähtien!

Tällä hetkellä odottelemme messuosaston materiaaleja saapuvaksi, jotta pääsemme sitä jo rakentamaan.  Ensi viikolla kuvaamme loppuja valmistuneita/valmistuvia tuotteita esitettä varten, joten tämä viikko on ollut osalle pelkkää odottelua ja osa vielä hikikarpalot otsalla viimeistelee tuotteitaan. Itselläni tuntuu olevan vaikeuksia tehdä lopullista päätöstä keinuvan nojatuolini jalaksista, ja cnc-jyrsintä hoitava Mikko joutuu koville erilaisia uusia versioita jyrsiessä. Joskus tämä viimeisten visuaalisten päätöksien teko on kyllä hankalaa! Onneksi deadline tulee ja tekee viimeistään päätöksen puolestani.

Tällä viikolla Kouvolan Sanomat kävi tekemässä jutun Nollasarjasta.  Juttu löytyy keskiviikon 8.8. lehdestä. Erilaiset mediat ovat enemmän kuin tervetulleita katsomaan, mitä Nollasarjan tiimi on saanut aikaan. Täällä projektitilassa alkaa olla jo aikamoisia aarteita nähtävänä!








- Janika

perjantai 3. elokuuta 2012

Näin niitä alkaa valmistumaan


 Mikkelissä on ihmisten lomat on nyt lusittu ja onkin ollut aika siirtyä takaisin sorvin ääreen. Tässä pieni taiteellinen ote viikon töistä ja pientä vihjettä siitä mikä odottaa syksyn habitaressa.