torstai 30. toukokuuta 2013

Kesähulinaa Puupolilla!

Eilen Puupolin pihan täytti rento hulina. Nyyttäri-lettukesti-peli-ilta polkaistiin käyntiin klo 15 ja väkeä saapui paikalle noin kolmisenkymmentä henkeä. Keittiön puolella koettiin ihmeellisiä hetkiä; jääkaappi pullotti tupaten täynnä! Tarjoilut olivat erittäin runsaat. Oli makaroni- ja perunasalaattia, dippailtavaa perunalastuista porkkanoihin, juustokakkua, muffinsseja, kääretorttua, pipareita, pullaa ja kaksin verroin mokkapaloja. Lettutaikinaa tehtiin kolme kulhollista ja paistoon valjastettiin kaksi muurikkaa.

Illan viihdepuolesta vastasi perinteiden mukaan runsas peliarsenaali, joka helteisen kesäpäivän kunniaksi viritettiin pihalle kahden teltan suojiin. Sohvilla mahtui mielensä mukaan pelaamaan NESillä, SNESillä, Wiillä tai vaikka Xbox 360:llä. Pelejä löytyi urheilupeleistä autopeleihin ja takaisin.*

Lisähupina katseltiin sekä opiskelijoiden, että henkilökunnan tekemiä videoita eri kursseihin ja muihin aiheisiin liittyen. Jännittävä ohjelmanumero oli myös Puupolin ympäriajot Antin upealla, pinkillä fiksipyörällä!
 
Koko helteisen illan oli tunnelma erittäin rento ja hymy kareili kanssaihmisten huulilla. Ruoka maistui ja juttu luisti. Illan keskeytti vain odottamaton, (lento?)lähetin tuoma toimitus Anssille ja Sepolle. Lähettäjäksi paljastui mystinen Supersankarimuotoilija! Paketeista esiin käärittiin toinen toistaan upeampia Supersankarimuotoilijatuotteita, kuten erittäin muodikas t-paita, aina hyödyllinen penaali ja tuiki tarpeelliset avaimenperät! Kaiken kruunasi häikäisevä Supersankarimuotoilijalippu, jonka nostamista Puupolin lippusalkoon ehdotettiin välittömäksi toimenpiteeksi.

Suurimpien ohjelmanumeroiden ollessa jo ohi, alkoi tyytyväinen väki vähentyä. Jäljelle jääneet taas pistivät pystyyn Capcom Gold Medal Challengen. Eli suomeksi olympialaispeli vuodelta 1992 NES-pelikonsolilla, jossa kilpailtiin mm. juoksussa, pituushypyssä, uinnissa ja maratonissa.  Ruoka- ja nestehuollon toimiessa moitteettomasti, jatkuivat pelit puolille öin! Puupolin peli-iltojen neljäs turnaus päättyi Saksan voittoon USAn seuratessa tiukasti perässä ja Japanin kiriessä kolmannelle sijalle. Myös maailmanennätyksiä rikottiin illan hämyssä, vaikka kaupunkiympäristöön nähden suunnattomat verenimijälaumat inisivät kilpailijoita häiritsemässä.
Puupolin jääkaappi ei ole koskaan ollut näin täynnä!  © Nollasarja

Nyyttärimeininkiä parhaimmillaan!  © Nollasarja

MAMKin teltat hyötykäytössä. (Ja tässä vaiheessa puuttuu vielä puolet peleistä!)  © Nollasarja

Ulkona harrastaminenhan on kesällä suotavaa.  © Nollasarja

Antin pyörä testissä.  © Nollasarja

Videoiden katselu aiheutti jännittyneitä..  © Nollasarja

.. ja riemastuneita reaktioita.  © Nollasarja

Supersankarimuotoilijat!  © Nollasarja

Kaiken kaikkiaan takana on erittäin onnistunut ilta!

PS. Käykää katsomassa lisää kuvia Nollasarjan Facebook-sivuilta!

*Alla lista illan konsoleista ja peleistä asiasta enemmän kiinnostuneille.
  • 2kpl NES (kasibittinen Nintendo): Capcom Gold Medal Challenge ‘92, Track & Field 2, Super Spike V’Ball, RC Pro Am 2
  • SNES (Super Nintendo): Out to Lunch, MAMK The Peli (Nollasarjan virallinen peli)
  • Wii: Wii Sports, Burnout 2 (Gamecube)
  • Xbox 360 + ratti ja polkimet+ “rallipenkki”: Test Drive: Ferrari Racing Legends

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Inspiraatio, missä luuraat?

Miten aloittaminen voi joskus ollakin niin turkasen vaikeaa?

Tiedän mitä haluaisin tehdä. Tiedän periaatteessa myös, kuinka sen teen. Teknisesti ei ole suuriakaan vaikeuksia, mutta aloittaminen… Se tuottaa nyt harmaita hiuksia jo toista tuntia putkeen.

Inspiraatio, tuo tärkeä seikka jokaisessa hommassa. Se on löydettävä, jotta pääsee alkuun ja saa aikaiseksi hyvää jälkeä. Oli sitten kyse kirjoittamisesta, piirtämisestä, valokuvauksesta tai suunnittelusta. Mutta mistä inspiraation löytää, kun se tuntuu aina pakenevan seuraavan kulman taakse?

Yllätyshyökkäys! Sitä kannattaa ainakin kokeilla. Vetäise syvään henkeä, ota vauhtia ja loikkaa kulman taakse sen suurempia miettimättä. Jos hyvin käy, inspiraatio voi piileksiä juuri siellä ja jäädä yllätyshyökkäyksen jalkoihin.

Eli ota paperi ja kynä, ala kirjoittaa, piirtää, suunnitella. Kirjoita mitä mieleen juolahtaa, äläkä mieti onko tekstissä oikeasti päätä tai häntää. Kirjoita siitä, mitä näet, mitä tunnet, mitä tiedät. Tai siitä, mitä et tiedä, mitä kuvittelet. Piirrä jotain, mitä näet. Ota kamera ja ala räiskiä. Mene uuteen paikkaan ja kuvaa vain kuvataksesi jotain. Kuvaa mitä tahansa. Kuvaa kaikkea. Älä mieti kohdettasi sen enempää, piirrä vain.

Heittäydy täysin tilanteeseen ja kiinnostu tylsistäkin jutuista enemmän, kuin ne oikeasti kiinnostaisivat. Tee niistä numero. Etsi uusia, ja taas uusia näkökulmia, mutta älä pysähdy arvostelemaan työsi jälkeä. Pura mielestäsi ennakko-odotukset ja kieltäydy itsekritiikin terän käytöstä. Anna yhden asian johtaa toiseen ja päädy täysin uusille ja näennäisesti turhille vesille. Jatka, kunnes olet uuvuksissa.

Palaa sitten tarkastelemaan työsi tuloksia, mutta vain silmämääräisesti. Selaa läpi kuvia, piirustuksia, ihaile tuottamasi tekstin määrää. Naura omituisille suunnitelmille.


Yhdistele eri osia toisiinsa. Lisäile tekstiin huomioita, piirustuksiin väriä, suunnitelmiin yksityiskohtia. Katso valokuvia ja kokeile eri rajauksia, värityksiä ja valotuksia.

Joskus sattuma on taitavin opastaja, joka vaivihkaa kertoo sisälläsi piilevistä valjastamattomista voimavaroista. Anna sille mahdollisuus ja voit yllättyä positiivisesti!


Alla inspiraatiokuva nuotion loimotuksesta ja "nenäpuusta". : )


Kuva © Nollasarja 


Luovaa kesää kaikille!